Eetikon puheenvuoro nro 11: Haldenilainen samuraifilosofia

 

Haldenilainen samuraifilosofiaNorjalaista Haldenin maksimaalisen turvallisuuden vankilaa sanotaan maailman huumaneimmaksi. Vangeilla on yksityishuoneet omine kylpyhuoneineen. Vangit voivat opetella uusia taitoja ja opiskella. Löytyy musiikkistudio äänityksiä varten. Autopajalla voi opetella korjaustaitoja. Eräs vanki oli avannut vankilaan oman gourmet-ravintolan. Kaikki edellä mainitut ovat kuitenkin toissijaisia verrattuna vanginvartijoiden humaaniin toimintatapaan. Vangeille osoitetaan tasavertaisuutta; opitaan, pelataan ja urheillaan yhdessä sekä ennen kaikkea käydään keskustelua ystävälliseen ja kunnioittavaan sävyyn.

Kuulussa samuraiteoksessaan Miyamoto Musashin (1584–1645) eräs pääajatus on: havaitse näkymättömät. On osin mysteeri mitä Musashi ajatuksellaan tarkoitti. Haldenin tapauksessa se saattaisi kuitenkin tarkoittaa sitä, että havaitaan ihmisissä oleva hyvä, se mikä on kätkössä tai mikä on vasta tulossa näkyväksi. Kutsuttakoon sitä haldenilaiseksi samuraifilosofiaksi. Se vertautuu pitkälti tapaan, jolla katsomme lasta.

Millaisin silmin näemme lapsen? Usein jo pelkästään polvenkorkuisuutensa tähden lapsi viestii haavoittuvaisuutta, arkuutta ja turvan tarvetta. Haldenin filosofia puolestaan näkee vankien lihasten, tatuointien, kovuuden, vihan läpi – ja löytää häpeän, rikkinäisyyden ja hyväksynnän kaipuun. Lapsi saa suloisuutensa tähden hymyn ja hellyyden; Haldenin vanki saa ihmisyytensä tähden kodinomaisen ympäristön ja inhimillisen peilipinnan.

Uhmakkuus ja kiukuttelu ovat lapsen tapa kokeilla rajoja sekä purkaa pahaa oloa. Tarjoaako vanhempi samalla mitalla takaisin? Ei ainakaan siinä tapauksessa, jos toiveena on lapsen harjaantuminen omien tunteiden säätelyyn. Syliin ottamalla, lempeällä kosketuksella ja asian käsittelyllä vanhempi auttaa sulattamaan pahaa oloa siedettäväksi. Haldenissa tuskin paijataan, mutta mentaliteetti on sama: kyse ei ole koston järjestelmästä vaan sovituksen, kuntoutuksen ja kasvun järjestelmästä.

”Mikä sinusta tulee isona?” on lapselle osoitettu klassikko.  Vaikka kysymys on absurdi lapsen arviointikyvylle, muistuttaa se joka tapauksessa kenelle lapsi kuuluu: tulevaisuudelle. Runoilija Kahlil Gibranin sanoin: ”He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia…heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa” Myös Haldenin ikkuna on avattu kohti horisonttia, kohti vapautumisen jälkeistä aikaa huolimatta siitä, että menneisyyden juuret ovat sitkeitä ja kyynisyyden kynnet ovat teräviä. Long walk to freedom, – aivan kuten lapsen matka aikuisuuteen – mutta juuri huomisusko puhaltaa Haldenin filosofiaan ja arkeen tarkoituksen henkeä.

Mitä tapaus Halden haluaa kertoa? Otammeko sen ainoastaan kiinnostavana oppituntina pohjoismaisen vankeinhoidon nykyvirtauksista? Samurai-Myamoto korosti, että hänen laatimiaan samuraisääntöjä voidaan soveltaa myös käytännön elämään, ei pelkästään taisteluun. Ehkä Haldenin samuraifilosofiaa voidaan soveltaa laajalti jokapäiväiseen elämään, ei pelkästään vankilaan.

Mitä jos minä yrittäisin nähdä sinussa lapsuudesta toipuvan ihmisen? Mitä jos sinä pyrkisit uskomaan tulevaisuuteeni niin kuin lapsen huomiseen? Mitä jos pyrkisimme katsomaan toisiamme samalla ymmärryksellä ja rohkaisulla että ilolla ja lempeydellä, jolla katsomme lasta? Valitsemamme katsomistapa, kuten Goethe sanoo, on merkitykseltään suuren suuri: ”Kohtele ihmisiä sen mukaan, millaiselta hän vaikuttaa, niin teet hänestä huonomman. Mutta jos kohtelet häntä ikään kuin hän olisi jo se, joka voisi olla, teet hänestä sellaisen kuin hänen tulisi olla.”

Haldenilaisen samuraifilosofian hengessä:  näkymättömien viisasta havaitsemista uuteen vuoteen!

~ Mikael Taylor

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä