Eetikon puheenvuoro nro 9: Ikaroksen houkutus ja elämäntaitodebatti

 

”Muuta ajatuksiasi ja muutat maailmasi”, väitIkaros ja Daedalostää positiivisen ajattelun isäksi kutsuttu Norman Vincent Peale. Sosiaalipsykologi Jaana Venkulan mukaan positiivinen ajattelu johtaa teeskentelyyn ja pitäisi kieltää. ”Et voi pysäyttää aaltoja, mutta voit oppia surffaamaan”, kuvaa mielen maailmaa trendiksi nousseen mindfullness-menetelmän kehittäjä, lääketieteen professori Jon Kabat-Zinn. Oxfordin akateemikko, intellektuelli Theodore Zeldin mukaan mindfullness ja meditaatio johtavat harhaiseen yksilön palvontaan. Psykologian professori Sven Brinkmannin mukaan länsimaissa on vallalla elämänfilosofinen hämmennys.

Tämänkaltaiset vastakkaiset näkökulmat sinkoilevat myös ruohonjuuritasolla. Toisaalta on kritiikki, jonka mukaan jatkuva itsensä kehittäminen johtaa häpeään ja riittämättömyyden noidankehään.  Toisaalta itsensä kehittäminen voidaan nähdä ihmisen luontaisena taipumuksena. Jo antiikin kreikkalaiset filosofit kehottivat keskittymään luonteen kasvattamiseen hyvän elämän saavuttamiseksi.

Mistä joko-tai-ajattelu kertoo? Onko kyseessä Ikaroksen ongelma? Antiikin myytissä oikukas kuningas Minos oli laittanut keksijä Daidaloksen ja hänen poikansa Ikaroksen Minotauruksen labyrinttiin. Daidalos ja Ikaros pakenivat labyrintista vahasta ja sulista tehdyllä siivillä. Daidalos neuvoi poikaansa Ikarosta: "Älä lennä liian lähelle aurinkoa tai vaha sulaa. Äläkä myöskään lennä liian matalalla tai siivet kastuvat". Aikansa lennettyään Ikaros unohti lentohuumassaan isänsä neuvot ja lensi liian lähelle aurinkoa. Aurinko sulatti sulkia liittävän vahan ja Ikaros putosi mereen, nykyisen Ikarian saaren liepeille.

Ihmiskunnan historia osoittaa ihmisen ikiaikaisen taipumuksen ikarosmaisuuteen. Esimerkkejä löytyy joka puolelta. Joko-tai-mentaliteetti jyllää olipa kyseessä sitten politiikkaa, uskontoa tai elämäntapaa koskeva keskustelu. On valtava kiusaus huumaantua, ”ottaa totuus haltuun.” Filosofi Hannah Arendt määritteli totalitarismia tutkiessaan ideologian tunnusmerkkejä. Arendtin mukaan ideologia ei ole niinkään ”väärää tietoisuutta”, vaan pyrkimystä selittää koko todellisuus yhden lähtökohdan perusteella. Ideologia on johdonmukaista pyrkimystä korvata monimutkainen empiirinen todellisuus fiktiivisellä maailmalla, ”yhden idean logiikalla”. Vaivaako elämäntaitodebattia toisin sanoen Ikaroksen ideologia?

Ikarosmaisen hätikoinnin sijaan olisi syytä pohtia kysymystä identiteetistä. Psykologiassa puhutaan itserakennetusta identiteetistä ja omaksutusta identiteetistä. Ensimmäinen edellyttää henkilökohtaista, työlästä ja pitkää prosessia. Jälkimmäinen on puolestaan pikainen patenttiratkaisu, usein uskonnollinen maailmankatsomus tai poliittinen ideologia. Omaksuttua identiteettiä voidaan hakea myös julkkiksilta tai vallalla olevista trendeistä, kenties menestyksestä. Myös elämäntaitokirjallisuudesta saattaa muodostua elämän malli, jota yritetään omaksua ja toteuttaa ilman henkilökohtaista asian pureskelua.

Omaksutussa identiteetissä on kaksi merkittävää ongelmaa. Ensinnäkin omaksuttu identiteetti on jäykkä, auktoriteettiuskoinen ja viimekädessä usein myös raskas taakka. Toisekseen on kysymys siitä, mihin ihminen sitoo oman identiteettinsä? Itsensä kehittäminen on identiteettiongelma ainoastaan, jos ihminen ottaa kehityksen omanarvonsa mittariksi. Näin on todennäköisesti juurikin omaksutun identiteetin suhteen, jolloin itsensä kehittäminen on kahlitseva pakko. Kun omanarvontunnon lähteet ovat sidoksissa kestäviin periaatteisiin, asettuu itsensä kehittäminen sen sijaan inspiroivan mahdollisuuden viitekehykseen.   

Ikaroksen kiusaus asuu meissä vahvana. Valitettavasti myös itselläni on harmillisen pitkä historia Ikaroksen pyrähdyksiä. Tekee mieli kohota pikaisesti taivaisiin asti, saada hallinnan tunne. Olipa kuitenkin kyseessä sitten itsensä kehittäminen tai moraalifilosofinen keskustelu, tulisi pyrkimyksenä olla kaksinaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksyminen. Tämä on analyyttisen psykologian perustajan, C.G. Jungin mukaan todellista kypsyyttä. Myös nobelilla palkitun psykologi Danielin Kahneman lähestymistavassa on varteenotettavaa viisautta: ”En koskaan ajatellut tutkivani typeryyttä kolmannessa persoonassa. Ajattelin aina tutkivani omia virheitäni.” Ehkä paradoksi onkin siinä, että kun rohkenee myöntää olevansa Ikaros, on jo lähellä Daidaloksen kultaista keskitietä.

Mikael Taylor,
aloitteleva eetikko

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä