Eetikon puheenvuoro nro 6: Tervehtimisen ilosofia – välittämisen filosofia

 
obama-fist

 

17-vuotiaan tein ensimmäisen reissuni rapakon taakse, New Yorkiin. Se oli syväsukellus urbaaniin amerikkalaiseen maailmaan. Kuumaan ja ikimuistoiseen kesään lukeutui työskentely Mäkkärissä, Mannhattanin Broadwaylla. Aina ja poikkeuksetta töihin saapuessa työtoverit huomioivat niin minut kuin toinen toisensa omalaatuisella fistbump (nyrkit yhteen)-tervehdyksellä. Nykyisin ilmiö on monille tuttu urheilumaailmasta tai Barack Obaman ”tavaramerkkinä”. Tuo rento ja toistuva pienisuuri ele merkitsi tervetulleeksi ja välitetyksi tulemista. Tämän sanoman halusin ottaa mukaani, välittää eteenpäin.

 

Varsin tunnetusti ensivaikutelma ihmisistä rakentuu ensimmäisten (super)sekuntien aikana. Ensivaikutelman roolia terävöitetään usein työhaastattelun avaintekijänä tai sosiaalisen menestyksen peruspilarina. Näkökulmana on voittopuoleisesti itselle koituva hyöty ja etu. Mitä jos tarkestelisimme asiaa uudella tavalla? Tervehtimisen ilosofia sanoo: ensivaikutelman – tervehtimisen – supersekunnit ovat välittämisen supertsänssi, mahdollisuus ja ponnahduslauta.

Kätellään. Kumarretaan. Halataan. Tervehtiminen on osa tapakulttuuria. Se nyt vain ”kuuluu” osaksi sosiaalisen käyttäytymisen koodistoa. Näin ymmärrettynä tervehtiminen on velvollisuus ja suoritus. Alkaa tuntua taakalta. Voisiko tämän kääntää toisin päin? Tervehtimisen ilosofia sanoo: tervehtiminen – ilosofiana – ei ole jokaisen kutsumus, mutta se on jokaisen oikeus, välittämisen oikeus.

Tietyissä kulttuureissa, kuten Suomessa, tervehtimisen piiriin mahtuvat vain tuttavat. Muussa tapauksessa edellytetään yhdistävää henkilö, tapahtumaa tai perusteltua syytä. Esimerkiksi kelloa tai kulkureittiä voi huoletta kysyä tuntemattomalta. Sen sijaan tuntemattoman tervehtiminen kuuluu omituisuuden ja epäilyttävyyden kategoriaan. Mitä jos ottaisimme uuden katsontokannan? Tervehtimisen ilosofia sanoo: tervehtiminen on tervettä ja normaalia, mutta tervehtimättä jättämisen tulisi herättää kysymyksiä. Kaikkien vastaantulijoiden tervehtiminen ei tietenkään ole aina mahdollista eikä tarpeellista. Kohtuullisuus tervehdyksissäkin.

Tervehtimistä saattaa ajoittain hallita ja vangita säästölogiikka. Ajattelu kulkee kutakuinkin niin, että tervehdyksiä on käytössä kullekin päivälle rajallinen määrä. Ei yksinkertaisesti ole ”varaa” ja ”varallisuutta” tervehtiä ketä tahansa; voivat loppua kesken! Mitä jos tarkastelisimme tilannette uusin silmin? Tervehtimisen ilosofia sanoo: tervehdykset seuraavat auton akun logiikkaa. Käytössä ne lataavat itse itsensä.

Steve Jobs esitti aikanaan nokkelan pikku tarinan, anekdootin. Eläinkunnan energiatehokkain liikkuja on kondorikotka. Ihminen jää sijalle kolme. Mutta mikäli ihmiselle annetaan polkupyörä, singahtaa hän kirkkaasti ykköseksi. Tämän jälkeen Jobs väitti tietokoneen tekevän saman ihmismielelle. Mitä jos jatkotyöstämme, sovellamme ajatusta? Tervehtimisen ilosofia sanoo: tervehtiminen on välittämisen polkupyörä. Tervehtiminen on nopein ja energiatehokkain tapa osoittaa välittämistä.

Tervehtimiseen liittyy aina haavoittuvaisuuden riski. Riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä epävarmempaa on tervehdykseen takaisin vastaaminen. Tämä ei ole älyllistä triviaa, vaan emotionaalista hätää. Jos tervehdysaloitteeni ei saa vastakaikua, tulkitsen tilanteen nolona. Joskus jopa läheisen ihmisen tervehtiminen lämmöllä ja huolenpidolla herättää epävarmuutta, saati puolitutun tai tuntemattoman. Mitä jos kuitenkin asetamme tämänkin uuteen valoon? Tervehtimisen ilosofia sanoo: toisista välittäminen on niin arvokasta, että voin ottaa riskin. Tervehtiminen on lähimmäisen olemassaolon todesta ottamista. Se on ihmisen arvon tunnistamista ja tunnustamista. Tervehtiminen on epäonnistumisen arvoista.

-Mikael Taylor, eetikko, ilosofi

 

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä