Meidän hyvä sairaala – paikallinen perintökohde

Tietoja

Luotu: 02.12.2014 11:26

Viimeksi päivitetty: 04.12.2014 19:51

Avoimen eettisen foorumin kannanotto Potilaan, työntekijän vai hallinnon hyvä? sai vastakaikua sairaalan johdolta. AEF:n delegaatiolle avautui mahdollisuus täsmentää johdon ja työntekijöiden väliseen vuorovaikutukseen ja työhyvinvointiin liittyviä näkökantoja johtoryhmän kokouksessa 2.12.2014. 

AEF:n delegaatiossa olivat lääkäri Heikki Ahtola, psykologi Maarit Hamunen sekä yhdyshenkilö Mikael Taylor. Ahtolan ja Taylorin puheenvuorot olivat suoraan tekstimuodossa, joten ne julkaistaan myös AEF:n nettisivulla sellaisinaan. Ohessa Ahtolan puheenvuoro. Taylorin puheenvuoroon tästä: Kohti viisasta työyhteisöä.

Meidän hyvä sairaala – paikallinen perintökohde

Jos konemies luulee tulleensa satamaan vain armottoman työntekonsa ansiosta, hän on väärässä. Jos kapteeni luulee tuoneensa laivan perille vain hyvän komentosiltatyöskentelynsä ja navigointitaitonsa ansiosta, hänkin on väärässä. Jos molemmat ovat tyytyväisiä, luottaneet toisiinsa ja onnistuneet, lähtevät he yhdessä myös seuraavalle matkalle.

Olen varmasti kokenut työntekijä. Olen toiminut konemiehenä tässä laivassa 36 vuotta. En ole ollut vain konehuoneessa, vaan käynyt välillä myös messissä ja tähyillyt maisemia. Olen nähnyt tämän sairaalan nuoren apulaislääkärin, erikoislääkärin ja ylilääkärin vinkkelistä viidellä eri vuosikymmenellä. Olen tehnyt läheisessä suhteessa töitä satojen kollegojen kanssa, kouluttanut heistä toista sataa. Kaksi lapsistani on saanut täällä lääkärioppia ja kolmas on tulossa ensi kesänä. Vävykin löytyi täältä. Kaltaisiani meitä on täällä aika monta, eri ammattiryhmissä, sitkeää sitoutunutta vakiporukkaa. Jostain syystä täältä ei lähdetä pois. Suuri osa erikoislääkäreistäkin on paluumuuttajia.   

Moni asia on muuttunut niin lääketieteessä, toimintatavoissa ja terveydenhuollon hallinnossa. Aina täällä on tuntunut siltä, että sairaalan johto antaa vahvan tukensa edistysaskeleille potilaiden hoidossa. Se on luottanut meihin.  Rahaa on saatu potilaiden hoitoon silloin, kun sitä on tarvittu. Turhia ei ole pyydetty. Työntekijöiden arvioihin tarpeesta on luotettu. Ja me työntekijät olemme halunneet olla sen luottamuksen  arvoisia, jotta molemmin puolinen tärkeä tunne säilyisi. Sitä haluamme vaalia. Haluamme olla aina samalla puolella. Ja se on tuottanut ja tuottaa edelleen tuloksia. Niin pitkään kuin muistan, muualla on ihmetelty, miten köyhällä Pohjois-Karjalalla voi olla varaa. Helppo vastaus: köyhän on pakko olla kustannustehokas ja kulkea aallonharjalla monessa asiassa.

Tuottavuuslistojen ykkössija ei ole vain merkki hyvästä johtamisesta ja taloudenpidosta, vaan mitä suurimmassa määrin työntekijöiden hyvästä ammattitaidosta ja korkeasta työmoraalista, halusta vaalia yhteistä hyvää, potilaiden hyvää hoitoa. Se voidaan toteuttaa monella uudella tavalla, jonka vain työntekijä voi ideoida. Vanhoja hoito-rituaaleja on purettu urakalla ja uutta teknologiaa hyödynnetty. Eikä loppua näy, kunhan konemiehille annetaan siihen mahdollisuus. Tarvitsemme myös välineitä viestittää tarpeista päättäjille, mahdollistajille. Jokainen kohtaaminen työntekijän ja päättäjän välillä voi synnyttää uuden merkittävän innovaation, pienen tai suuren.

Ei tarvitse katsoa punamustien lasien läpi huomatakseen, että olemme erilainen sairaala. Tänne tullaan muualta varta vasten. Tänne jonotetaan. Jo opiskelijoiden hajautetun opetuksen listoilla täyttyy ”joensuu”-sarake ensimmäisenä. Ja kun tänne tullaan ja jäädään, tätä halutaan kehittää kuin omaansa. Siksi ei lähdetä pois. Hyvää kansallista mainetta halutaan ylläpitää. Olemme valtakunnassa pieneksi sairaalaksi erittäin näkyviä ammattilaisten keskuudessa monella eri foorumilla.

Mutta uhka leijuu. Naapurissa KYS kamppailee tällä hetkellä vaikeissa ristiriidoissa. Kriisikokouksia järjestetään. Palkkoja alennetaan. Ihmisiä irtisanotaan. Työnlaatua ja potilaiden hoidon tasoa huononnetaan tietoisesti ja julkisesti. Liikutaan lain rajamailla, jopa laittomuuksissa, kunhan ei tule sakkoja. Valvira on huolissaan. Johdon ja työntekijöiden välillä on vakava epäluottamus. Keskustelu on vain virkamiestiedottamista, epäonnistunutta aina itkuun asti. Esimiehet eivät uskalla tulla joukkojensa eteen, koska eivät tiedä mitä sanoa ja pelkäävät. Siltä pohjalta ei voi rakentaa toimivaa, hyvää, viihtyisää ja kustannustehokasta terveydenhuoltoa.

Meidän sairaalamme voi välttyä tältä surkeudelta omien erityispiirteittensä avulla. Se edellyttää hyvin avointa keskustelua, perusteiden julkituomista, voimakasta motivaation ylläpitoa ja viimeiseen asti vastakkainasettelun välttämistä. Keskustelua on voitava käydä yli hierarkia-rajojen jatkuvasti, luontevasti ja pelottomasti. Keskustelua ei voi lykätä jonnekin sellaiseen aikaan ”kun sote-asiat on saatu ensin ratkaistuiksi”. ”Työ ja Myö” pitää olla lihaa ja verta, muutakin kuin slogan. Me työntekijät haluamme tulla kuulluiksi. Me haluamme olla tärkeitä. Tämä on meidän sairaalamme. Meistä voi olla hyötyä.

 - Heikki Ahtola, vatsaelinkirurgian ylilääkäri