Miksi vihaamme - yksilön ja yhteisön tunteen anatomiaa / 17.2.2020 / Rauno Juntumaa

ohjelmaBillBoard 20 2 iso

Katso alustuksen esitysrunko (pdf) tästä.

 

Eettinen foorumi 17.2.2020

Rauno Juntumaa

MIKSI VHAAMME

Viha on yksi perustunteistamme. Se voi johtaa hyvään, kuten, korjaaviin tekoihin, tai pahaan, kuten kostoon ja kärsimyksen aiheuttamiseen. Viha tarjoaa voimaa ja rohkeutta hyökätä, tarttua toimeen tai puolustautua. Olennaista siis on, miten vihaa ilmaistaan ja mihin se johtaa, mikä on sen tarkoitusperä. Mahtama Gandhi voi olla esimerkki siitä, miten koettu viha ei jäänyt hallitsemaan, vaan johti olosuhteita korjaavaan toimintaan.

Vihaa voi nostattaa epäoikeudenmukaisuuden kokemus, kuten myös uhka eduilleni, vallalleni oikeuksilleni, omistuksilleni, identiteetilleni. Uhan tunnetta voi herättää mikä tahansa tuntematon, vieras tai outo.

Pelon ja avuttomuuden olotilat voivat kääntyä vihaksi. Viha voi sitten olla helpotus avuttomuuteen. Vihaisena ihminen voi tuntea itsensä vahvaksi, kyvykkääksi, jopa ihailluksi. Saksan uusnatsiliikkeestä irronut nuori kuvasi (2018) vihaan johtanutta pelkotilaa:

”On meneillään uhkaavaksi uskottu rappio. Pelko rajojen katoamisesta. Täällä sain perheen. Se oli kuin huumetta. Sydän alkoi hakata. Synkkä ja vaarallinen houkutteli.”

Itsessä kytevä katkeruus tai vihamielisyys madaltaa kynnystä kiinnostua vihaa ja viholliskuvaa ylläpitävästä joukosta tai joukkoliikkeestä. Varsinaiseen pahuuteen ja väkivaltaan voidaan sitten päätyä vähitellen sellaisen ideologian avulla, joka kertoo kuka on, on ollut tai voi olla meille uhka ja – vihollinen. Tärkeää idelogisessa tarinassa on uhriksi joutumisen vaara tai jo sellaisena oleminen. Viha alkaa pienin askelin, aluksi väheksymisenä, leimaamisena, muiden ihmisyyyden kyseenalaistamisena ja sitten kieltämisenä. ”Muiden” ihmisarvon kunnioittamisesta luovutaan yhdessä. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että suuri enemmistö tavallisista ihmisistä voi ryhmän tai johtajan vietteleminä ja paineessa syyllistyä julmuuksiin, joihin ei muuten voisi ryhtyä. Myös historia tulvii tästä esimerkkejä. Halu olla kuuliainen ja hyväksytty joukon jäsen voi joskus mennä kaikkien muiden tarpeiden, jopa itsesäilytysvaiston edelle.

Vihan ja vihasuhteiden jatkumisen edellytyksiin kuuluu meissä oleva taipumus paikata tietojemme puutteet automaattisella mukavuusperaaatteella ja alttiutena ottaa vastaan vain sellainen informaatio, joka vahvistaa omia tai oman ryhmäidentiteettimme mukaisia ennakko- ja harhaluuloja. Iskulauseiden toisto tekee niistä tuttuja. Tuttu alkaakin tuntua totuudelta. Monipuolisemmat näkökulmat jäävät saamatta. Päättelyketjut yksinkertaistuvat ja menevät vikaan. Kun viha jatkuu, myös moraaliajattelu rapautuu.

Silloin kun viha sokaisee mielen, voi ulkoinen todellisuus muuttua samaksi psyykkisen todellisuuden kanssa. Aletaan uskoa sellaista mitä normaalitilassa ei uskottaisi. Vuoden 1918 Suomessa sodan vastapuolet eivät enää hahmottaneet tosiaan ihmisinä. Käytettyjen propagandakielikuvien kuvaama pahuus alkoi tuntua todelta. Sen avulla otettiin ikään kuin lupa, jopa velvollisuus hävittää ”paha”, tappaa. Kiihotuspuheet muuttuivat teoiksi.

Miten itse toimin? Puhunko alentuvaan sävyyn, vahvistanko vai puranko puhetavoillani vastakkainasetteluja?

Ihmisellä on kyky muistaa, arvioida, oppia kokemuksista. Uskomukset, vihamielisetkin voivat muuttua kun olo- ja lähisuhteet sekä mahdollisuudet muuttuvat. Tarpeellista tosin on, että voidaan luopua siitä, mikä on tosiasiallisesti menetetty. Avuttomuuden kohtaaminen saattaa olla vaikeinta, joillekin mahdotonta. Vasta avuttomuudesta selviämisen myötä suru ja surutyö koetusta pahasta ja menetyksistä mahdollistuu. Silloin katkeruus ja viha eivät enää jatku.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä