Kuinka kansalainen muuttuu potilaaksi? / 18.2.2019 / Riikka Lämsä

ohjelma 19 iso 2

 Kuinka kansalainen muuttuu potilaaksi?_esitysrunko_pdf

 

Riikka Lämsä 18.2.2019

riikka.lamsa(at)helsinki.fi

KUINKA KANSALAINEN MUUTTUU POTILAAKSI?

Potilaaksi tulo on prosessi, potilaaksi opitaan. Potilas joutuu sairaalaan tullessaan kohtaamaan käytäntöjä, joihin hän ei voi vaikuttaa ja jotka voivat olla myös eettisesti arveluttavia. Väitöstutkimuksessani tein havainnointia kolmella sisätautien sairaalaosastolla. Tavoitteena oli saada kokemus sairaalaosaston käytännöistä potilaan näkökulmasta potilashuoneissa istuen ja toisaalta tutkijan sosiologisen katseen kautta.

Sairaalaan tullessaan potilaalle annetaan sänky. Sängyn paikan kautta potilaasta tulee kakkosen kolmonen tai neloshuoneen ikkunapaikkalainen. Joillakin sairaalaosastoilla miehiä ja naisia sijoitetaan samoihin potilashuoneisiin sillä perusteella mitä mikrobia potilas kantaa. Näin ehkäistään mikrobien sekoittumista ja tarttumista, mutta samalla tullaan ylittäneeksi kulttuurinen käytäntö, jossa miehet ja naiset ovat tilallisesti erotettuja kuten esimerkiksi uimahallien pukuhuoneissa. Sairaaloissa tulisi yhteisesti keskustella, halutaanko että tällainen käytäntö on mahdollinen.

Potilasvaatteet tuottavat ihmisestä potilasta. Ne ovat muodoltaan vanhentuneita ja yövaatteiden kaltaisia, eikä niitä vaihdeta päivävaatteisiin. Potilaiden pukeminen yhtenäisesti riisuu potilaiden minuutta, ihmisestä tulee tapaus muiden joukossa ja samalla keho annetaan lääketieteen käyttöön. Kolmas askel potilaaksi muuttumisessa on sairaalaosaston ääniin tottuminen ja tarkoituksenmukainen toiminta niiden pohjalta. Potilaaksi muututtuaan ihminen tunnistaa esimerkiksi erilaisista hälytysäänistä ne, jotka vaativat välitöntä avun pyytämistä henkilökunnalta.

Potilaan näkökulmasta sairaalaosastolla tapahtuu vain vähän. Suurin osa ajasta on odottamista. Odottamista leimaa pitkäveteisyys, tapahtumien vähyys ja hidastempoisuus. Sairaalakokemuksena odottaminen on kaiken läpäisevää ja harvoin miellyttävää. Potilaat yrittävät saada ajan kulumaan paremmin pienimuotoisen toiminnan avulla.

Lääkärinkierron kulku on rakentunut tukemaan potilaan ja lääkärin välistä kahdenkeskisyyden illuusiota, ja aito moniammatillisuus on sen vuoksi hankalaa. Lääkärinkierrolla kanssapotilaat käyttäytyvät ihan kuin he eivät olisikaan paikalla eivätkä ole kuulevinaan keskusteluita joita käydään. Kuitenkin lääkärinkiertokeskusteluita kuuntelemalla potilaasta saa enemmän tietoa kuin potilaspapereista lukemalla. Vaitiolovelvollisuus ei koske muita potilaita, joten juoruja on helppo levittää. Nykyisenkaltaiselle käytännölle tulisi etsiä toisenlaisia toteuttamistapoja.

Potilaan kotiutuskeskustelut ovat usein konfliktiherkkiä. Potilaita voidaan kotiuttaa lääketieteellisin ja hallinnollisin perusteiden sekä toimintakykyyn ja elämäntilanteeseen liittyvien syiden vuoksi. Kotiutustilanteissa joudutaan keskustelemaan, mikä kotiuttamissyy on kulloinkin ensisijainen. Lisäksi neuvotellaan siitä, minkä kuntoisia potilaita voidaan yleisesti kotiuttaa.

Kaikessa sairaaloiden kehittämistyössä tulisi tehostamistavoitteiden lisäksi huomioida entistä paremmin potilaan näkökulma ja kokemus sekä arvioida käytäntöjä eettisestä näkökulmasta.

Lämsä, Riikka (2013) Potilaskertomus. Etnografia potiluudesta sairaalaosaston käytännöissä. Tutkimuksia 99. THL. http://www.julkari.fi/handle/10024/104408