Toivoton tapaus? / 29.10.2018/ Päivi Rissanen
- Tietoja
- Luotu: 30.10.2018 14:40
- Viimeksi päivitetty: 30.10.2018 14:42
TOIVOTON TAPAUS? – MATKA MIELENTERVEYSASIAKKAASTA TOHTORIKSI
Päivi Rissanen, VTT
En suunnitellut sairastuvani psyykkisesti, luovani uran pitkäaikaispotilaana enkä varsinkaan toivottomana tapauksena. Olinhan vastavalmistunut maisteri, mutta työurani vaihtui lukemattomiin avohoitojaksoihin ja hoitoihin psykiatrisilla osastoilla. Vuosien kuluessa minusta tuli sairaalan käytäviä edes takaisin kävelevä toivoton tapaus, jota kukaan ei osannut pysäyttää, ja joka ei itsekään osannut pysähtyä.
”Päivi, haluatko viettää loppuelämäsi sairaalassa?” Oli kysymys, joka pysäytti kulkemiseni. Se pysäytti minut miettimään, mitä haluan? Toisaalta kysymys tarjosi toivon, mahdollisuuden johonkin muuhun.
Sairastuminen oli kriisi, jossa elämältä tuntui putoavan pohja, mutta niin oli myös kuntoutuminen. Se muutti elämää ja toi siihen uusia asioita. Kuntoutumiseen liittyi tulevaisuuden ja toivon sekä pelon ja epätoivon välinen kamppailu, missä auttoivat psykoterapia, vertaistuki, kokemusasiantuntijana toimiminen, opiskelu ja työ. Niiden avulla nousin sieltä, minne olin sairastuessani pudonnut ja mikä tärkeintä ne yhdessä auttoivat minua kasvamaan itsekseni. Opin elämään omannäköistä elämää, näkemään voimavarani ja vahvuuteni, hyväksymään heikkouteni sekä luomaan ystävyyssuhteita. Mielestäni hoidon ja kuntoutuksen tavoite tulisi olla juuri mahdollisuus elää mielekästä elämää ja tehdä mielekkäitä asioita sairauden ja oireiden kanssa tai ilman niitä.
Toivottavasti tarinani ja väitöskirjani opettaa ensinnäkin sen, ettei toivottomia tapauksia ole. Ei ennen kuin on yritetty vielä kerran. Ja toiseksi sen, että jokaisen potilaan, kuntoutujan tai asiakkaan sisällä on arvokas ihminen, sillä kukaan ei ole diagnoosi eikä kimppu ongelmia. Kolmanneksi muistutan, että olin yhtä arvokas ihminen sairaalan lepositeissä kuin nyt työssä käyvänä jatko-opiskelijana (toinen väitöskirja).
