Onnelliset-dokumentti+jatkokeskustelu / 14.3.2016

Tietoja

Luotu: 15.03.2016 08:38

Viimeksi päivitetty: 15.03.2016 08:40

”Miten voisin elää mahdollisimman onnellisen elämän?” Modernin, läntisen maailman ihmisen peruskysymys. Hipsterimäisen ohjaaja Wille Hyvösen dokumentti Onnelliset (2015) on sekä kertomus nuoren miehen kasvukivuista että eksentrinen tapaustutkimus onnellisuuden etsinnästä nyky-yhteiskunnassa.

Toisaalta Hyvönen on laittanut itsensä rohkeasti likoon antautumalla kameraan eteen täysimittaiseen tunnetutkiskeluun. Toisaalta häpeäpsykologian näkökulmasta julkinen emotionaalinen – ja dokumentin tapauksessa myös melko fyysinen – alastomuus voi olla merkki häpeämättömyydestä. Häpeämättömyys saattaa puolestaan olla yritys kieltää ja kätkeä oma todellinen häpeä.

Dokumentissa myös Hyvösen runoilijaystävä heittäytyy varsin häpeämättömiin tunnevuodatuksiin. Pyrkimyksenä näyttää olevan jonkinlaisen superaitouden kautta eläminen. Tämänkaltainen minuuden alistaminen ehdottomalle aitouden tavoittelulle voi olla myös varsin ongelmallinen. Siinä missä toinen kokee riittämättömyyttä onnellisuudessaan, toinen saattaa ajautua riittämättömyyteen lakkaamattomassa aitouden metsästyksessään.

Häpeättömyys synnyttää usein epäaitouden ja luotaantyötävän kokemuksen. Vaikka Onnelliset-dokumentti pyrkii hienosti haastamaan tunteiden käsittelyyn, ironisesti se kuitenkin omalla häpeämättömyydellään kielii epäkypsästä tunteiden käsittelystä. Kypsä tunteiden käsittelyn paikka on luottamuksellinen ja turvallinen ihmissuhde.

Kysymysmerkkejä herättää myös dokumentin pohjaidea. Hyvönen on suunnitellut osoittavansa elämäntaitobisneksen kuplaksi, joka puhkeaa hänen oman onnellisuutensa rinnalla. Tämä kielii sekä epävarmuuden tunteesta että eksentrisestä itseriittoisuudesta. Ristiretki saa kuitenkin yllättävän käänteen kun tyttöystävä muuttaa Lontooseen opiskelemaan. Hyvönen sysäytyy identiteettikriisiin. Pian Hyvönen löytääkin itsensä keskeltä pakonomaista onnellisuusetsintää, johon kuuluvat pirtsakat superfoodit, symbioottiset ryhmätuokiot ja eläimelliset hengitysharjoitukset.

Ongelmana on kuitenkin se, että apua mielenterveysongelmiin etsitään tyystin vääristä paikoista. Seuraakin vääjäämätön pettymys kun Hyvösen mieli jatkaa arjessa kipuilua. Jää spekuloinnin varaan miksi Hyvönen ei hakeudu suoraan mielenterveyden ammattilaisten pakeille. Onko kyseessä lopulta vain herkullisen tarinan kehittelystä, jotta dokumentin lähtökohtana ollut elämäntaitovalmennuksen mustamaalaus toteutuisi? Myös elämäntaitovalmentajilta olisi syytä edellyttää ammatillista herkkyyttä ja rohkeutta ohjata asiakkaita mielenterveystyön ammattilaisille.

Hyvösen tulkinnan mukaan elämäntaitovalmennuksen keskeinen ongelma on pinnallisten ja pikaisten ratkaisujen tarjoamisessa. Missä määrin on kyse elämäntaitovalmennuksen sanomasta vai Hyvösen omasta hätäisestä kaipuusta löytää nopeita ratkaisuja? Olisikin muistettava, että dokumentissa puoskariksi mustamaalaantuva elämäntaitovalmentaja puhuu juuri sen puolesta, että myönteisyyttä on harjoiteltava pitkäjänteisesti. Mielestäni onkin syytä alleviivata, että elämäntaitovalmennuksen taustalla vaikuttavalla positiivisella psykologialla ja ratkaisukeskeisellä psykologialla on oma arvokas paikkansa hyvinvoinnin kentällä. Elämäntilanteeet ja yksilölliset erot määrittelevät sen, mikä kullekin sopii. Tapaustutkimuksen pohjalta ei tule tehdä hätäisiä yleistyksiä, johon Hyvönen dokumentissaan näyttää sortuvan.

Sinänsä on kuitenkin ymmärrettävää, että dokumentti liittää elämäntaitobisnekseen helppojen ja ongelmallisten pikaratkaisujen kulttuurin. Se on ajanhenki. Iltapäivälehtien sivuilla, somevirrassa ja mainosmiesten sloganeissa esitellään erilaisia viiden kohdan ratkaisulistoja laihtumiseen, ruuanlaittoon, ajankäyttöön, petipuuhiin, rikastumiseen, nopeaan ja helppoon kaikessa menestymiseen. Syyllisyyden ja häpeän ainekset ovat kylvetyt, kun luvattuja, epärealistisia tuloksia ei synnykkään – samantien.

Yksilökeskeinen yhteiskunta ja valintojen runsautta tarjoava maailma asettaa onnen tavoitteet ja toiveet korkeaksi. Onnellisuusahdinkoa voi olla vaikea välttää.  Dokumentin monista ongelmista huolimatta sen keskeinen viesti on helppo allekirjoittaa: onni ei tule etsien, onni tulee eläen. Mutta missä kulkee näiden välinen rajapinta?

Mikael Taylor, eetikko

Artikkeleita Onnelliset-dokumenttiin ja tematiikkaan liittyen

http://www.hs.fi/elama/a1447222124548

http://nyt.fi/a1447309713952

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/04/onnellisuusmies-wille-hyvonen-kielteiset-fiilikset-ovat-yhta-arvokkaita-kuin

http://arenan.yle.fi/1-3122261

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/30/negatiivisia-fiiliksia-juostu-karkuun-ennenkin

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/20/30-risat-sukupolvi-toistaa-dandyjen-elamanasennetta

sf