Kärsimyksen ongelma / 11.1.2016 / Sami Pihlström

krsimyksen ongelma - nettibanneri

Katso alustuksen pp-esitys täältä (pdf-tiedostona)

 

KÄRSIMYKSEN TODELLISUUS 

Sami Pihlström

Filosofian voidaan perustellusti odottaa osallistuvan ihmiselämään olennaisesti kuuluvan haavoittuvuuden, epävarmuuden ja rajallisuuden ymmärtämiseen niin yksilöeettisellä kuin yhteiskunnallis-poliittisellakin tasolla. Tätä haastetta voidaan kutsua elämän kontingenssin eli arvaamattomuuden, satunnaisuuden ja hallitsemattomuuden tunnistamisen ja tunnustamisen haasteeksi. Inhimillinen elämä – sen enempää yksilön kuin yhteisönkään elämä – ei ole täydellisesti hallittavissa, vaan siihen kuuluu epäonnistumisia, vastoinkäymisiä, kärsimyksiä ja lopulta kuolema. Filosofisen tarkastelun keinoin voidaan paitsi pyrkiä aiempaa syvemmin ymmärtämään kontingenssia myös edistämään kykyä elää sen kanssa. Erityisesti etiikka ja uskonnonfilosofia ovat filosofian osa-alueita, joilla tämän tematiikan työstäminen korostuu.

Inhimillisen kontingenssi on keskeinen kärsimyksen ja pahuuden todellisuuden käsittelyssä. Tällä tarkoitan pyrkimystä ”ottaa vakavasti” se, että kärsimys ja pahuus ovat ihmiselämän todellisia ilmiöitä. Niitä ei tule lakaista pois näkyvistä, eikä ole asianmukaista väittää, että ne jossakin mielessä olisivat vähemmän todellisia kuin kukoistus ja hyvyys. Päinvastoin: vain kärsimyksen ja pahuuden todellisuuden tunnustamisen taustaa vasten positiivisella tavalla arvokkaat asiat pääsevät kirkkaasti näkyviin. Tietoisuus pahan olemassaolosta muuttaa suhtautumistamme maailmaan kokonaisuutena; kaikki asiat asettuvat eri valoon, kun kärsimyksen todellisuutta ei kielletä. En väitä, että näihin teemoihin liittyvät kysymykset olisivat yksiselitteisesti muotoiltavia ongelmia, jotka filosofisessa tutkimuksessa voitaisiin ”ratkaista”. Pikemminkin esitän, että on vaarallista suhtautua niihin tällaisella instrumentalistisella tai teknokraattisella tavalla.

Kärsimyksen todellisuuden problematiikkaa voidaan lähestyä arvioimalla kriittisesti yrityksiä vastata kärsimyksen selittämisen haastetta teodikeoiden pohjalta ja selvittämällä lyhyesti teodikeakritiikkien kehitystä Immanuel Kantin (1724-1804) jälkeisessä ja erityisesti 1900-luvun filosofiassa. Teodikealla tarkoitetaan perinteisesti yritystä ratkaista teologinen ja uskonnonfilosofinen pahan ongelma eli kysymys siitä, kuinka maailmassa voi olla (tarkoituksetonta, tarpeetonta) pahaa (tai yleisemmin kärsimystä), jos on olemassa kaikkivaltias, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä Jumala. Korostan, ettei tällaista ongelmaa voida varsinaisesti ratkaista ja että siihen tarjotut teodikeaa kehittelevät ratkaisuyritykset ovat eettisesti ongelmallisia, koska ne eivät tunnista ja tunnusta kärsimyksen todellisuutta eivätkä suhtaudu vakavasti pahuuden uhrin näkökulmaan. Puolustamaani antiteodikea-ajattelua tarvitaan laajalti; sen merkitys ei rajoitu uskonnonfilosofian ja teologian yhteydessä esiintyviin pahan ongelman systemaattisiin tarkasteluihin.

 

 

pihlstrom1

 

Kommentit  

#1 Reijo Siipola 20.09.2016 17:28
Kaikkivaltiaall a ei ole mitään ongelmaa. Miksi pohtisimme hänen haluaan ja kykyään ratkaista ongelma. Uskomustemme osoittautumista yhteensopimatto miksi voimme toki pohtia.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä