Herkkyyden vaikeus ja voima / 29.9.2014 / Juhani Mattila

Tietoja

Luotu: 01.10.2014 10:11

Viimeksi päivitetty: 06.10.2014 08:33

Juhani Mattila, psykiatri, psykoanalyytikko, tietokirjailija

Ihmiset ovat reagointitavoiltaan synnynnäisesti erilaisia. Nykykulttuuri suosii kuitenkin ulospäin suuntautuneita ihmisiä, jotka esiintyvät rohkeasti. Herkkä ajautuu puolestaan ahtaalle, joko syrjäytyen tai joutuen rakentamaan raskaan ja kuluttavan roolin, joka suojelee herkkyyden aiheuttamilta kivuilta. Missä kulkee normaalin ahdistuksen ja sosiaalisen fobian raja? Miten luoda suojelevaa tilaa herkkyydelle? Mitä voimavaroja ja älykkyyttä herkkyys sisältää?

Herkkyyden vaikeus ja voima

Neurofysiologinen reagointiherkkyys on synnynnäistä. Se on aistiherkkyyden ohella myös emotionaalista reagoivuutta. Jotkut ovat erityisen alttiita pettymään, loukkaantumaan tai kokemaan syyllisyyttä. Jotkut hämmentyvät ja jännittyvät sosiaalisissa tilanteissa. Useimmat heistä ovat luonteeltaan Jungin määritelmän mukaisesti introverttejä, mutta todellisuudessa he eivät ole sisäänpäin kääntyneitä. Itse asiassa he ajattelevat toisia ihmisiä enemmän kuin eräät itsekeskeiset ekstrovertit, jotka ”toteuttavat itseään” murehtimatta siitä, mitä muut heistä ajattelevat.

Erityisherkkä ihminen – lapsi tai aikuinen – on tavallista suojattomampi ulkoisille vaikutteille. Hän on haavoittuvainen. Traumojen seurauksena hän voi saada sielullisia arpia, jotka saattavat jäädä pysyviksi. Niiden takia hän menettää jollain tunne-elämänsä alueella arvokasta herkkyyttään ja samalla luovuuttaan. Sujuvan ja teflonpintaisen roolin omaksuminen on suojautumista kivulta, mikä helpottaa pelkoja ja jännityksiä. Itsensä piilottamisen seurauksena voi tosin tulla henkistä yksinäisyyttä, kun kuori estää avautumisen ja siten myös läheisyyden. Tästä voi muodostua kolmiotilanne: ihminen seurailee sisimmässään ikään kuin sivusta miten hänen julkinen minänsä keskustelee jonkun toisen ihmisen kanssa. Se on ulkopuolisuutta omasta elämästä.

Sensitiivisyydestä poisherkistymisen eli ”karaistumisen” tarkoitus on parantaa toimintakykyä. Joskus se onnistuu niin hyvin, että ihmisestä tulee liiankin tehokas suorittaja. Pitkän päälle, jos tunteiden – ja ylipäätään kaiken sielullisuuden – ohittaminen jatkuu vuosikymmenet, voi tunne-elämä lamaantua ja seurauksena on burnout. Herkkyyden säilyttämisestä olisi siis pidettävä huolta, jotta se ei katoaisi työelämän paineissa. 

-Juhani Mattila

 Alustuksen pp-runko (pdf-tiedostona)